JOULUKALENTERI / LUUKKU 9: Joulun soittolista
Rakastan soittolistojen tekoa eri juhlia ja tilanteita varten. Kuten aikaisempinakin vuosina, jouluinen soittolista on soinut meillä jo marraskuusta saakka.
Kuuntelen joka joulu ainakin jonkin verran joululauluja. Tänä vuonna innostuin Sian Everyday is Christmas -joulualbumista niin paljon, että päätin etsiskellä vähän uusia artisteja ja biisejä joulusoittolistalleni. Aikaisemmin olen kuunnellut perinteisempiä joululauluja, erityisesti olen tykännyt Ella Fitzgeraldin tulkinnoista.
Tänä vuonna halusin kuitenkin vaihtelua, joten päätin tehdä hieman vaihtoehtoisemman joulusoittolistan. Listalta löytyy sopivasti sekaisin klassikoita, kasarivaikutteita, popbiisejä sekä indieversioita tutuista ja vähän vieraammistakin joululauluista. Listalla on sekä rauhallisempaa että menevämpää musiikkia, joten mielestäni se sopii kaikkiin tilanteisiin, joissa fiilistellään joulunaikaa. Käy kuuntelemassa ja ota soittolista talteen!
Loimme blogin Spotify-tunnukset alun perin tämän soittolistan vuoksi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että olen alkanut rakentaa sinne lisää uusia soittolistoja. Ehkäpä soittolistoja julkaistaan jatkossakin blogissa?
Minkälaisesta joulumusiikista pidät? Oletko tehnyt itsellesi jouluista soittolistaa?
– Milja
Kommentit
Lähetä kommentti