Kuinka saada sininen hiusväri pois?

Heinäkuussa 2015 värjäsin hiusteni latvat sinivioleteiksi. Tykkäsin väristä, mutta koska kaikelle on oma aikansa, halusin jo seuraavana syksynä värjätä hiukseni takaisin ruskeiksi. Projekti sinisestä ruskeaan hiusväriin oli haastava, mutta antoisa!
Kaksi vuotta sitten kesällä sain päähänpiston sinivioleteista latvoista. Kävin hakemassa marketista vaalennusaineen sekä Biozellin Color Maskin sävyssä Night sky projektia varten. Innostuneena uudesta hiusprojektista en kauheasti miettinyt, että lähteekö sininen hiusväri pois helposti vai vaikeasti. No, hieman vaikeastihan se lopulta lähti.
Värjäsin hiusteni latvoihin sinisiä ja violetteja raitoja, ylläpidin raitoja eri sävyisillä colormaskeilla. Yleensä kävi kuitenkin niin, että violetit raidat muuttuivat pian sinisiksi, ilmeisesti punainen pigmentti irtoaa ainakin minun hiuksesta sinistä helpommin. Sininen pigmentti tarttui jopa niin hyvin, ettei se ollut moksiskaan edes Kreikan kuuman auringon alla. Toki aurinko muutti sen sävyä hieman lämpöisemmäksi.



Sininen väri haalistui, mutta lopputulos oli silti selkeästi sinertävä, hieman homeen värinen. Testasin käsittelyä muutaman kerran todella pitkällä vaikutusajalla. Yhdellä kerralla annoin askorbiinihappo-shampoo -seoksen vaikuttaa päässäni peräti kuusi tuntia... Ylläolevassa kuvassa sininen väri on kaikkein haaleimmillaan tämän kokeilun myötä.
Seuraavaksi keksin, että sininen tai sinertävä väri on ihan ookoo, kunhan se ei viherrä yhtään. Värjäsinkin latvat Biozellin ja KC:n Color Maskeilla violetiksi. Punainen väripigmentti kuitenkin haalistui sinistä nopeammin, joten sitä piti olla jatkuvasti lisäämässä, jotta turkoosi ei ottanut liikaa valtaa. Jossain vaiheessa värjäsin latvat violetilla kestovärillä, tosin sekin haalistui muutamassa viikossa niin että sininen puski läpi.
Myöhemmin syksyllä leikkautin otsatukan ja lyhensin latvoja, jolloin sinertävää latvaa lähti pois. Ennen uuttavuotta värjäsin latvat punertavan ruskealla kestovärillä ja kuukauden päästä toistin värjäyksen. Sen jälkeen sininen ei juurikaan ole tullut läpi. Vaikka punertavan ruskea kestoväri auttoi, luulen että aiemmat vaiheet vaikuttivat myös lopputulokseen. On siis hankala sanoa yleispätevää vinkkiä siihen, miten saada sininen hiusväri pois kokonaan.
Tiivistettynä sain sinisen hiusvärin pois näin:
- Haalistin väriä askorbiinihapolla ja syväpuhdistavalla shampoolla, lopputulos oli haalean turkoosi
- Taitoin turkooseja latvoja violetilla ja punaisella colormaskilla, lopputulos oli viileä lila
- Värjäsin latvat violetilla kestovärillä, koska colormaskit haalistuivat niin nopeasti
- Leikkasin latvoja, mutta sinistä jäi silti hieman latvoihin
- Värjäsin latvat punaiseen taittavalla ruskealla kestovärillä kahdesti, sen jälkeen sinistä ei ole juuri näkynyt!
Värikokeilustani tulee nyt kesällä kuluneeksi kaksi vuotta. Hiukset ovat kasvaneet ja minulla on nyt oma väri päässä. Nykyisin häiritsevin asia hiuksissani on, että latvat ovat ajoittain mielestäni liian lämpimän sävyiset. Hauskasti olen mennyt sävyttämään sitä laimennetulla sinisellä suoravärillä sekä tujulla hopeashampoolla. Ehkä minulla on kuitenkin sinistä sävyä kohtaan jonkinlainen kaipuu?
Oletko sinä värjännyt hiuksiasi värikkäillä suoraväreillä? Miten pääsit väristä eroon? Vai pääsitkö? :)
-Milja
En ole värjännyt hiuksiani suoraväreillä ja en oikein osaa edes ajatella muuttavani hiusteni väriä vaaleasta miksikään muuksi.
VastaaPoistaVaaleaan tukkaan kirkkaat värit varmaan jämähtäisivät aika hyvin. :)
VastaaPoistaHuih, onpa tiukassa. En ole värjännyt, koska oon kuullut just vastaavasta.
VastaaPoistaKyllä vain! :D Onneksi pakkotilanteessa hiukset voi aina leikata ja kasvavathan ne lopulta takaisin – vaikkakin hitaasti!
VastaaPoistaOon kans lukenut paljon että varsinkin siniset värit jämähtää hiuksiin todella kunnolla :-D Itse olen suoraväreillä värjännyt hiuksia vaaleanpunaisiksi mutta se on kyllä aina parissa pesussa lähtenyt haha!
VastaaPoistaSininen tosiaan jämähtää! Vaaleanpunainen on lähtenyt minullakin helposti pois muutamassa pesussa, vähän ehkä liiankin helposti. :D
VastaaPoistaOhhoh, johan oli tiukassa. :D Mutta ihanasti huomaa noista kuvista, kuinka noi siniset ja turkoosit latvat on korostanut sun silmien väriä ihan huikeasti! :)
VastaaPoistaHeh, jep :D Oi kiitos! Enpä ole koskaan itse kiinnittänyt huomiota siihen, että sinisen sävyt hiuksissa tosiaan mätsää sinisten silmien kanssa. :)
VastaaPoistaBeen there done that :D 5kk sitten menin ja laitoin sinistä suoraväriä hiuksiin, joka parin pesun jälkeen muuttui vihreäksi eikä lähtenyt enää millään. Tilannetta pahensi se että olaplexistä johtuen ei saanut oikein millään sitä peittymään, kaikki värit lähti parissa pesussa pois. Aika yllättäen biozellin punainen suoraväri lopulta neutralusoi vihreää niin että nyt hiukset on jo lähes yhtä vaaleat kuin ennen koko sotkua :)
VastaaPoistaVoi ei, sininen on kyllä sinnikäs väri :D Sinullakin meni projektissa ihan kiitettävästi aikaa! Hyvä, että sait lopulta kuitenkin tilanteen hallintaan :)
VastaaPoista