KIRPPISASUT: Liehulahkeet ja satulalaukku
Milja aloitti muutama viikko sitten postaussarjamme Kirppisasut. Samoin kuin Milja, minäkin kiertelen aika paljon kirppareilla etsimässä milloin mitäkin.
Rakastan menneiden vuosikymmenten tyylejä ja haaveilen löytäväni jotain ihanaa, oikeasti vanhaa ja laadukasta. Toisaalta ostan kirppareilta usein ihan simppeleitä perusvaatteita. Käytettynä saa edullisemmin kuin kaupasta ja kirppisostoksista tulee aina vähän parempi mieli, eikö?
Koska trendit kiertävät kehää, kirppareilta löytää monesti myös niitä juttuja, jotka ovat nyt pinnalla, mutta hieman vanhempana versiona. Yhdistelemällä tai vähän tuunaamalla ne saa oikein mainiosti tuotua tähän päivään. Eniten kirppiksiltä tuntuu löytyvän aina sitä noin kymmenen vuotta vanhaa muotia, josta kaikki haluavat eroon. Tällä hetkellä se on sitä omaa yläaste- ja lukioaikaani: matalia vyötäröitä, tissivöitä, tunikoita, legginssejä ja ylipäätään kaikkea kulahtanutta trikookampetta.
2000-luvulta on tullut jo paljon trendejä uusiokäyttöön, se vuosikymmen ei itselleni oikein (vielä) nappaa. Ysäri- ja kasarivaatteita onkin jo vaikeampi löytää, sitä vanhemmista nyt puhumattakaan. Nämä leveälahkeiset pöksyt ovat kyllä varmaan jostain vähintäänkin 90-luvulta lapuista päätelleen. Merkki on Karoliina, josta ei löydy ainakaan Googlesta mitään tietoa.
Housuissa on myös tosi korkea ja kapea vyötärö. Sekin kielii menneistä vuosikymmenistä, että nämä ovat kokoa 40 mutta vastaavat varmasti nykyistä 36-38. Ihmiset taisivat ennen olla pienempiä tai ainakin koot vanhoissa vaatteissa ovat usein tosi pieniä.
Pikkuisen satulalaukun bongasin Facebookin Jyväskylä kirppikseltä. Kaikki pikkulaukkuni ovat olleet niin kovassa käytössä, että ne olivat kuluneet loppuun, joten löytö tuli hyvään saumaan. Myyjä kertoi laukun olevan tamperelaisen Kenkäpaja Pihkan Pieni Vanja. Laukun ovh on 199 € ja maksoin tästä kaksikymppiä, voitteko uskoa! Kannattaa tsekata nuo Pihkan sivut, tosi kauniita tuotteita ja kaikki valmistetaan käsityönä Tampereella.
Tekonahkatakki: H&M // Neule: Esprit
Housut: Second hand // Kengät: Superga // Laukku: Second hand
Mitä sinä metsästät kirppareilta?
- Anniina
Tosi kauniita löytöjä! Itse en oikeen meinaa löytää itselleni mitään kirppareilta. Pojalle sen sijaan ostan paljon käyttövaatetta, paitoja, housuja ja kenkiäkin.
VastaaPoistaMun on vaikea löytää kirppiksiltä itelle mitään kivaa eikä oikein oo aikaa käydäkään. Kivoja huonekaluja metsästän kyllä nettikirppiksiltä ja kun poika oli pienempi niin vaatteita hänelle ostin lasten kirppiksiltä. :)
VastaaPoistaKiitos :) Voisin kuvitella, että lapsille on helpompi löytää!
VastaaPoistaJoo aikaa kirppiksiin saa kulumaan, eikä mitään oikein löydäkään jos ei käy usein :) Nettikirppikset on kyllä käteviä!
VastaaPoistaKirppisasut ovat parhaita! Kiertelen itsekin paljon, mutta yleensä bongailen lastenvaatteita. Ennen lapsia rakastin kirppislöytöjen etsimistä ja usein etsiskelin asusteita tai muita pienempiä yksityiskohtia yhdisteltäväksi vaatekaupoista löytyneisiin vaatteisiin. Tykkään uuden ja vanhan kontrastista.
VastaaPoistaMustakin on parasta yhdistellä uutta ja vanhaa! Niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin :)
VastaaPoistaSe on kyllä ihan totta että kirppareilta saattaa löytää joitakin aiempina vuosikymmeninä muodissa olleita tuotteita jotka iskee nykypäivänä niin ihan muutamalla eurolla! Oon todella huono kyllä löytää kirppareilta vaatteita, tai sitten meillä on vaan vähän huonommat kirpparivalikoimat.
VastaaPoistahanna
www.hannamariav.com
Jyväskylä on aika pieni paikka ja täällä on paljon opiskelijoita, siksi luulen että täällä on aika vilkas kirppistelykulttuuri ja löytöjä on vaikeampi tehdä kun ostajia on paljon. Pitää vaan käydä usein, jos haluaa löytää juttuja :) Sekin usein auttaa, että on jokin visio, mitä on etsimässä ja osaa sitten katsoa sillä silmällä!
VastaaPoistaVoi että sä olet kaunis! ♥ Housut sekä laukku ovat todella kivoja löytöjä, voisin jopa itsekin käyttää tuollaisia :)
VastaaPoistahttp://misslittlemarie.blogspot.fi/
Ohhoh, kiitoksia <3 Kiva että tykkäsit :)
VastaaPoista