Operaatio meikkihamstraajasta minimalistiksi

Vaikka suhtaudunkin nykyään aika kriittisesti omaan kulutukseeni, on minulla yksi heikkous: meikit. Miten meikkien ostamiseen oikein kannattaisi asennoitua? Entä vuosien aikana karttuneeseen kosmetiikkakokoelmaan?
Tunnustan, olen kova hamstraamaan meikkejä. Erityisesti minun laatikkoni pursuavat värikosmetiikkaa: väärän sävyisiä meikkivoiteita, övereitä huulipunasävyjä, varmaan satoja luomivärinappeja. Kokoelma on karttunut vuosien aikana enkä oikein osaa heittää mitään pois, ellei tuote ole ihan lopussa. Se tuntuu nimittäin haaskaukselta.
Pursuava lipaston laatikko ja pari muuta jemmaa ovat kuitenkin alkaneet häiritä viime aikoina. Erityisesti hutiostokset ärsyttävät eniten. Siksi olen alkanut suhtautua kriittisemmin siihen, kuinka paljon meikkituotteita tarvitsen. Jo viime vuonna haastoin itseäni meikinostolakoilla. Myönnän, se on haastavaa varsinkin tällaisena aikana, jolloin marketeista löytyy edullisia, mutta nopealla syklillä vaihtuvia kiinnostavia tuotteita.

Yksi asia on kuitenkin kohdallani jo muuttunut, nimittäin tunne ostamisesta. Aikaisemmin minut valtasi tyytyväisyys yllättävän kosmetiikkaostoksen jälkeen, mutta nykyään harkitsemattomasta ostoksesta tulee helposti morkkis. Ihan sama, vaikka tuote olisi maksanut euron. Oikeastaan silloin morkkis on vielä pahempi. Luulen, että tämä on ihan hyvä signaali.
Koska edelleen syynään meikkiosastojen uutuustuotteet kiinnostuneena läpi, ovat seuraavat keinot niitä, jotka saavat minut olemaan ostamatta.
Kuinka vähentää kosmetiikan hamstrausta:
Kun näet kaupassa kiinnostavan tuotteen......mieti voisitko saada saman efektin tai lopputuloksen aikaan toisella tuotteella, jonka jo omistat.
...testaa tuotetta kämmenselkään ja jatka kaupoilla kiertelyä tai mitä ikinä olitkaan tekemässä. Katsele välillä kämmenselkää ja mieti, onko tuotteessa mitään järkeä. Jos on, palaa kosmetiikkaosastolle ja mieti vielä.
...jätä tuote kauppaan ja mieti asiaa yön yli. Osta tuote vasta sitten, kun huomaat todella kaipaavasi sitä kotona.
...mene kotiin ja käy läpi kosmetiikkavarastosi. Ettei vaan vastaavanlainen tuote löydy jo kokoelmistasi?
...älä perusta ostopäätöstä tuotteen hintaan. Olipa kyseessä hyvä tarjous tai muuten vain edullinen tuote, älä osta sitä hinnan vaan käyttötarkoituksen perusteella.
Miten sinä suhtaudut kosmetiikan ostamiseen?
–Milja
Tuttua ja itse saatan miettiä 2-4vko ja silti haluan tuotteen :,D
VastaaPoistaOletko laskenut kuinka paljon rahaa on vuodessa kulunut meikkeihin? Itse laskin viimevuodelta ja olin hiukan järkyttynyt :D. Pahinta tässä meikkishoppailussa on se kun ihastuu johonkin kalliimpaan meikkimerkkiin. Ja nettishoppailu on paha "ansa".
Hehe, joo :D Kosmetiikkaan saa uppoamaan melkoisia summia. En ole laskenut, mutta voisin tämän vuoden aikana laittaa kaikki ostokset ylös. Kiitos vinkistä! Mun tulee ostettua enimmäkseen noita halvempia merkkejä nykyisin (esim. Essence, Catrice ja Make up Revolution), joten veikkaan, että käytetyn rahan määrä on vähentynyt verrattuna aiempiin vuosiin, kun ostin enemmän kalliita merkkejä. Toisaalta mielestäni olisikin parempi panostaa silloin tällöin tarpeelliseen ja kalliimpaan tuotteeseen, kuin ostaa liian halpaa ja pettyä laatuun.
PoistaMä en kovin paljoa nettishoppaile, sillä taidan tarvita sellaisen hypistelykokemuksen, mikä ei nettishoppailussa tietenkään onnistu :D Sen sijaan mulla on paha tapa ostaa kosmetiikkaa matkoilta tuliaiseksi!