HABITARE 2017: Kun vihreästä tuli lempiväri


Kävin tänään ensimmäistä kertaa Habitaressa. Omiksi sisustuslemppareikseni nousivat ehdottomasti vihreä väri kaikissa sävyissään, tumma ja luonnollinen värimaailma sekä eläinaiheiset taulut.

Ajelimme tänä aamuna poikakaverini kanssa Helsinkiin, sillä saimme pari päivää sitten päähämme osallistua Habitare-messuille. En ole aikaisemmin käynyt Habitaressa, vaikka se kovasti onkin kiinnostanut. Poikakaverini on puuseppä ja hän halusi katsella erityisesti puuhuonekaluja. Minun fokukseni taas oli sisustusfiilistelyssä ja trendien tutkailemisessa.

Habitaren sisustuskohteissa näkyi paljon murrettuja sinisen, harmaan ja roosan värejä. Murretut ja utuiset sävyt taitavatkin yhä jatkaa sisustustrendeissä. Koska tykkään jatkuvasti etsiskellä uusia tyylejä, olen jo hieman ehtinyt kyllästyä vaalean utuiseen sävymaailmaan. Habitaresta löytyi kuitenkin myös tummemmilla sävyillä, kuten mustalla, tummansinisellä ja eri vihreän sävyillä, sisustettuja kohteita. Koska tällainen tumma ja samalla luonnollinen värimaailma on alkanut viime aikoina kiehtoa, sain näistä kohteista valtavasti inspiraatiota!





Vihreä värimaailma korostui useassa messukohteessa. Mainitsinkin edellisessä sisustuspostauksessani, että vihreän eri sävyt ovat sellaisia, joita haluaisin lisätä myös omaan sisustukseeni. Tähän mennessä olen ostanut vihreän tyynynpäällisen ja tarkoituksena olisi laittaa seinälle kuvia vihreistä kasveista. Viherkasvit olisivat myös ihania, mutta kanien takia niitä ei viitsi kauheasti hankkia. Myös vihreä rahi tai sohva (samettisena kiitos!) olisivat upeita, mutta ehkä en ihan niin hurjaksi heittäydy.

Minulle tulee vihreän eri sävyistä vähän vanhanaikainen fiilis, ehdottomasti hyvällä tavalla. Vihreässä on jotain samanlaista mummomaisuutta, jota on myös peikonlehdissä, sametissa ja rottingissa. Aiemmin olen nähnyt, että näitä elementtejä on lisätty hillitysti mausteeksi modernimpaan sisustukseen, mutta Habitaressa näitä elementtejä yhdisteltiin rohkeasti keskenään. Lopputulos on ihanan kerrostuksellinen ja rönsyilevä!



Muutama vuosi sitten haaveilin mustasta tehosteseinästä. Aloin kuitenkin pitää vaaleammasta ja utuisemmasta tyylistä, minkä seurauksena vähensin mustaa sisustuksessa ja korvasin sitä harmaan sävyillä. Nyt parin vuoden jälkeen musta tuntuu taas raikkaalta. Ihastuin erityisesti Miiko Designin eläinaiheisiin tauluihin, jotka oli ripustettu mustalle seinälle. Taulut jo itsessään olivat ihania, mutta mustalla seinällä ne muodostivat hienon kokonaisuuden.

Joitain DIY-ideoitakin tuli mieleen messuilla kierrellessä. Muutamassa kohteessa oli mustista naruista tehtyjä amppeleita. Ajattelin, että sellaisen voisin yrittää tehdä itsekin. Huomasin myös, että moni näytteilleasettaja oli hyödyntänyt OSB-levyjä seininä ja tasoina. OSB-levyjä näkyi sellaisenaan, mutta myös mustaksi, valkoiseksi, harmaaksi ja vaaleanpunaiseksi maalattuina. Musta OSB-levy miellytti silmää sen verran, että haluaisin sitä ehkä kotiinikin jossain muodossa. Kenties vaikka taustaksi jollekin taulukollaasille? Katsotaan, jos saisin jotain aikaiseksi!

 

Oletko sinä käynyt Habitaressa? Millainen sisustus sinua inspiroi tällä hetkellä? 

 

-Milja

Kommentit

  1. Minä sain tänä vuonna liput blogin kautta ja vierailin myös messuilla ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa, että trendit ja värit eivät iskeneet minuun, joka olen hieman klassisemman tyylin ihastelija. Sen sijaan olin innoissani enemmän yksittäisistä brändeistä. Erityisesti ilahdutti Anno, jonka uutta tulemista olen odottanut keväästä asti.

    VastaaPoista
  2. Olet onnistunut ottamaan kivoja tunnelmapala kuvia messuilta. Miellytti omaakin silmää. Ehkä tuo tumma samaleenvihreä tekee minusta hiukan synkähkön ja tunkkaisen vaikutelman jos on liikaa maalattu esim seiniä sillä. Mutta mielestäni sopii hyvin just tyynyihin ym. En ole käynyt Habitaressa. Mua inspiroi tällä hetkellä mahdollisimman minimalistinen mutta kuitenkin sopivasti väriä ja luonnollisia /luontoaiheisia elementtejä omaava sisustus.

    VastaaPoista
  3. Klassisempaa tyyliä oli kyllä vähemmän esillä Habitaressa. Minäkin ilahduin kovasti Annon paluusta! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Totta, monessa tilassa tuollainen tummanvihreä seinä vetäisi varmaan huoneen yleisilmeen aika synkäksi. Minimalistisuus ja luonnollisuus ovat minustakin toimivia juttuja sisustuksessa!

    VastaaPoista
  5. En valitettavasti päässyt Habitareen, mutta se olisi kiinnostanut kyllä kovin :)
    Olen aika skandinaavinen sisustaja, eli vaalealla puulla, valkoisella ja harmaalla mennään. Silloin tällöin lisään vähän tehostevärejä. Tällä hetkellä verhoista löytyy harmahtavan turkoosia.

    En ole aikaisemmin oikein pitänyt tummanvihreästä sisustuksessa, mutta oikein yhdistettynä se näyttää tosi kivalta, ja ehkä hieman arvokkaaltakin!

    VastaaPoista
  6. Vaalean skandinaavinen sisustus on minustakin klassinen ja ihana. Meilläkin sisustus taipuu enemmän siihen kuin tummiin sävyihin. Minulla tämä vihreä vaihe näkyy varmaan eniten tehosteena sisustustauluissa ja tyynynpäällisissä, vaikka nuo laajemmat vihreät pinnatkin nyt houkuttelevat. :) Totta, että varsinkin isoissa määrin vihreästä tulee arvokas fiilis, etenkin jos materiaalina on esimerkiksi sametti.

    Harmahtavan turkoosi kuulostaa myös kivalta tehostesävyltä skandinaavisessa sisustuksessa!

    VastaaPoista
  7. En ole Habitaressa koskaan käynyt, ei ole ihan mun suurin intohimoni tuo sisustus kuitenkaan :) Ihania nuo vihreät yksityiskohdat, vihreä kun on mun yksi lempivärini niin miellyttää kovasti silmää.

    VastaaPoista
  8. Vihreä on kyllä tosi kiva väri! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti